Jos JHL:läisellä Roy Pietilällä, 38, olisi rahaa, hän lentäisi oikeaa purjelentokonetta tai lentokonetta. Lennokkien kautta pääsee näkemään väläyksen lentämisen vapaudesta, hän sanoo.
Aloin lennättää lennokkeja heti kun sain omaa palkkaa 2000-luvun alussa. Olin unelmoinut niistä siitä lähtien, kun lapsena näin jonkun lennättävän lennokkia pellolla.
Ajattelin, että tuohan näyttää hauskalta. Selailin harrastelehtiä ja totesin, ettei minulla olisi varaa hankkia niin kallista lelua.
– He ottivat minut lämpimästi vastaan, ja sain heiltä parasta mahdollista apua.
Lennokkikerhossa aloittavat yleensä kolmas- ja nelosluokkalaiset. Olin vähän päälle 20-vuotias, kun menin kerhoon ja kysyin, mitä voin alkaa lennättää. Kerhossa ei ollut silloin juurikaan lapsia, vaan lähinnä aikuisia miehiä. He ottivat minut lämpimästi vastaan ja huomasin, että he halusivat välittää osaamistaan eteenpäin. Sain heiltä parasta mahdollista apua.
Ensimmäinen lennokkini oli harjoituslennokki. Sen siipiväli oli noin kaksi metriä, mutta moottori oli liian painava. Lennokki lensi ihan hienosti, mutta kävi nopeasti tylsäksi: sillä voi tehdä vain silmukan ja joitain muita temppuja.
Yhdistyksessäni Kokkolanseudun RC-lentäjissä on harrastettu paljon taitolentoa. Moninkertainen Suomen mestari Lassi Nurila, joka on MM-tasollakin yksi parhaimmista, on kotoisin täältä Kokkolasta.
Tästä kuvasarjasta voit katsoa lennokin liidon maasta taivaaseen ja takaisin:
Vapaasti lentävät lennokit kiinnostavat
Minua taitolento ei kiinnosta. Haluan katsella rauhassa, kun lennokki lentää jossain korkealla, ja nauttia. Siksi suuntauduin liidokkeihin ja vapaasti lentäviin lennokkeihin, joita ei voi lainkaan ohjata.
– Yksi ensimmäisistä kumimoottorilennokeistani meni rikki, kun kissa hyppäsi säilytyslaatikkoon.
Toinen lennokkini oli vapaasti lentävä kumimoottorilennokki, joita lennätetään sisätiloissa. Ne ovat pieniä ja hauraita. Jos rakentamisessa onnistuu todella hyvin, ne painavat vain 1,5 grammaa. Kevyin rakentamani kumimoottorilennokki painaa neljä grammaa.
Katso Yle Areenasta, kuinka lennokkiharrastaja Robert lennättää kumimoottorilennokkia ulkona.
Kevyitä kumimoottorilennokkeja lennätetään esimerkiksi liikuntasaleissa. Silloin on pidettävä huolta, että ilmastointi on kytketty pois päältä eikä huoneen ilma liiku, sillä lennokit rikkoontuvat helposti. Yksi ensimmäisistä pienistä kumimoottorilennokeistani, jota olin rakentanut tosi kauan, meni rikki, kun kissa hyppäsi säilytyslaatikkoon.
Minulla on myös ollut kaksitaso, jossa on kahdet päällekkäiset siivet, ja se lensi hyvin, kunnes syöksyi maahan. Kerran ostin liidokin, jonka siipiväli oli kolme metriä, mutta se hajosi muutossa ennen kuin edes ehti valmistua.
Nyt lennätän
liidokkia, jossa on kahden metrin siipiväli. Vedän sen ilmaan satametrisen
liinan avulla. Minulla on myös kaksi vapaasti lentävää liidokkia, jotka
varmasti lentäisivät, jos veisin ne ulos, mutta en ole lennättänyt niitä
aikoihin. Rakennan myös vapaasti lentävää sähkömoottorilennokkia.
”Parhaimmillaan kuin meditaatiota”
Parasta itse rakennetun lennokin lennättämisessä on, kun lennokki lentää hienosti ja suoraan, eikä sillä ole huonoja ominaisuuksia, kuten että se pyrkisi oikealle tai vasemmalle tai sen perä olisi liian painava.
Ja kun lennätän liidokkeja, joilla ei ole moottoria, tarkoituksena on saada ne lentämään mahdollisimman kauan. On mahtava kokemus löytää koneen nostava termiikki – jes, nyt löysin jotain ja lennokki lähtee nousemaan!
– Enimmäkseen lennättäminen on nautintoa. Lennokki lentää kaikessa rauhassa, eikä minun tarvitse ajatella mitään muuta.
Enimmäkseen lennättäminen on kuitenkin nautintoa. Lennokki lentää kaikessa rauhassa eikä minun ei tarvitse ajatella mitään muuta. Parhaimmillaan se on kuin meditaatiota.
Pieniä sisätilalennokkeja pyritään myös lennättämään mahdollisimman kauan. Lennättäjän on käveltävä rauhallisesti ja varovaisesti. Ei saa pitää kiirettä, vaan on hidastettava kulkua.
”Rakentaminen on hauskaa!”
Lennättämisen lisäksi pidän todella paljon lennokkien rakentamisesta. Saan rentoutua ja keskittyä yhteen asiaan. Se on melkein antoisampaa kuin lennättäminen, kunhan saan keskittyä vailla kiirettä – silloin se on todella hauskaa.
Rakensin nykyisen liidokkini balsapuusta. Välissä on vähän kovempaa puuta. Nykyisin lennokeissa käytetään myös depron-eristelevyä, mutta itse en ole sitä käyttänyt. Kovan tason kilpalennokkeihin käytetään hiilikuitua tai lasikuitua, mutta niissä on aina myös vähän balsaa.
– Jos rakentaa kaiken itse, lentokelpoisen lennokin saa kasaan muutamalla kympillä.
Kilpailuissa käytettävät huippulennokit maksavat 4 000–5 000 euroa. Jos rakentaa kaiken itse, lentokelpoisen lennokin saa kasaan muutamalla kympillä. Ensimmäinen rakentamani harjoittelulennokkini maksoi noin 150 euroa, sen radio-ohjauslaite noin 100 euroa ja käytetty moottori 60–70 euroa. Alle 500 eurolla sain toimivan lennokin ja lisäksi olin rakentanut sen itse ja oppinut tämän asian.
Kun lennätän lennokkeja ulkona, tärkeintä ei ole itse lennättäminen vaan se, että saan keskittyä hetkeen. Ja ehkä jutella jonkun toisen harrastajan kanssa. On mukava tavata muita ihmisiä, joilla on sama harrastus.
Ulkomaille avustajana
Harrastukseni on myös vienyt minut ulkomaille. En ole kilpailuhenkinen, mutta 2008 pääsin Suomen maajoukkueen avustajana radio-ohjattavien termiikkiliidokkien maailmanmestaruuskisoihin Turkkiin.
– MM-kisoissa oli mahtavaa – olihan siellä maailman parhaimmisto.
Olin tutustunut toiseen lennokkiharrastajaan Kuopiossa, jossa olimme lennättämässä kumimoottorilennokkeja. Puoli vuotta myöhemmin hän soitti ja kysyi, haluaisinko lähteä mukaan Turkkiin. Hänen kilpaluokassaan F3J:ssä tarvitaan kaksi ihmistä vetämään liidokkia ilmaan.
Olimme Turkissa kaksi viikkoa. Se oli mahtavaa – olihan kisoissa maailman parhaimmisto siinä luokassa. He olivat valtavan taitavia lennättäjiä. Siitä sai todellakin nauttia. Seuraavana kesänä pääsin mukaan Puolan EM-kisoihin.
Viime vuosina en ole ollut yhtä aktiivinen kuin ennen, koska sain tyttären viisi vuotta sitten. Nyt kun hänestä on tullut isompi, minulla on taas enemmän aikaa. Hän saa tulla mukaan, mutta ei kovin kauan jaksa katsella, kun isä lennättää lennokkeja. Tytär haluaisi mieluiten lennättää itse tai tehdä jotain muuta.
Viime kesänä rakensin radio-ohjattavan purjeveneen. Tyttäreni piti siitä ja halusi ajella sillä. Aion ajaa sitä myös tänä kesänä.
Miten sinusta tuli nuoriso-ohjaaja?
Opiskelin nuoriso-ohjaajaksi FKF-kansanopistossa Vaasassa. Siellä pystyin käymään lukion samaan aikaan. Tiesin, että haluan työskennellä ihmisten ja erityisesti nuorten kanssa. Olin kuitenkin töissä kaupan alalla vuoteen 2015, jolloin tyttäreni syntyi. Silloin halusin tehdä tärkeältä tuntuvaa työtä ja sain nuoriso-ohjaajan paikan Kokkolasta.
Mikä on parasta nuoriso-ohjaajan työssä?
Kun tunnen saavani aidon yhteyden toiseen ja saan siitä heti palautetta monella eri tasolla. Mielestäni on myös erittäin tärkeää, että nuorten asemaa pidetään esillä ja parannetaan, ja että heidän osallisuuttaan yhteiskuntaan edistetään. Heillä pitää olla turvallisia oleskelupaikkoja ja heidän on tunnettava itsensä tervetulleiksi.
Miten sinusta tuli ay-aktiivi?
Äitini sanoi aina, että riippumatta siitä mitä teet, sinun pitää kuulua ammattiyhdistykseen. Kun sain ensimmäisen kunnollisen työpaikkani kaupan alalta, liityin PAMiin. Se oli minulle itsestäänselvyys. Kun menin mukaan Kokkolan kunnallispolitiikkaan, aktivoiduin myös Kokkolan JHL:ssä. Tuntuu hyvältä olla mukana parantamassa työoloja ja työskennellä työntekijöiden hyväksi.
Miten innostuit politiikasta?
Olen aina tuntenut itseni vasemmistolaiseksi, aika vahvastikin. Olin jo liittynyt vasemmistoliittoon aikaisemmin ja viime kuntavaaleissa minulta kysyttiin, haluanko ehdokkaaksi. Yksi asia johti toiseen ja nyt olen Kokkolan Vasemmiston puheenjohtaja.